Sain ainejärjestön hallituksen kautta loistavan tilaisuuden osallistua yliopiston naiskuoron Arrythmicsin adventti konserttiin kansallispyhätössämme Turun tuomiokirkossa. Olin nimittäin miettinyt jo pitkään, että olisi ihanaa päästä kuuntelemaan jotain joulukonsertttia taloudellisesta tilanteestani huolimatta, mutta sitten sain mahdollisuuden päästä tämän illan konserttiin ainejärjestöni edustajana ilmaiseksi. Kirkko ympäristönä sielukkaasta musiikista puhumattakaan nostaa katseen ylöspäin loppumattomilta tuntuviin holveihin ja johonkin korkeampaan voimaan liittyviin ajatuksiin.
En usko kirkkoon tai uskontoon systeeminä, enkä siis ole kirkon jäsen, mutta silti omalla tavallani hyvinkin henkinen ja "uskonnollinen" ihminen. Enemmän kuin johonkin tiettyyn jumalaan, uskon korkeampaan voimaan, joka on paljon mahtavampi kuin järkemme ja ihmisyytemme pystyy käsittämään ja siksi sitä on mahdotonta määritellä ihmisen ylöskirjaamin opinkappalein ja hengellisin kertomuksin. Mielestäni ihmisen tulisi etsiä henkisyyttään ja suhdettaan tähän voimaan sisältään ennemmin kuin tuhansia vuosia vanhoista teoksista, joiden tämänhetkinen sisältö on sitä paitsi muiden antiikin tekstien tavoin pitkän tekstitradition muovaama.
Tykkäänkin omien syvällisten pohdiskelujeni ja sielukkaan kirjallisuuden lueskelun lisäksi käydä kirkkokonserteissa ihan vain rauhoittumassa, selvittelemässä ajatuksiani ja ajattelemassa syvällisiä musiikin soljuessa ympärillä holveissa kaikuen. Viime vuosina on tosin tällainen "sielunhoito" jäänyt väemmälle ja kolme vuotta sitten olin varmaan viimeksi vastaavassa tilaisuudessa. Opiskelijabudjetti ja -elämä riekkumisineen on siis syönyt loven tähänkin. Jotenkin tällainen voimaakkasti omasta itsestä lähtevä hengellisyys tuntuu paremmalta kuin instutionalistuneet kirkot, joissa ylemmän portaan oppineet pyrkivät kertomaan ja saarnaamaan, miten meidän pitäisi ajatella siitä, mikä meillä jokaisella omalla tavallaan on sydämessämme. Joulun aika on minulle kuitenkin yleensä suurta henkistymisen aikaa, vaikka en kristitty sanan varsinaisessa merkityksessä olekaan.
Nuorempana kirkon vastaisuuteni oli suurempaa luokkaa, mutta nykyään huomattavasti laimentunut. Onhan instituution muodostuminen mahdollistanut sen, että voin käydä keskiaikaisessa katedraalissa kuuntelemassa kauniita uskonnollisia sävelmiä ja osaltaan historialliselta merkitykseltään sen, että tarjolla on sivistystä täällä pohjolassakin ja jopa minun kaltaisilleni tavallisille pulliaisille. Sen lisäksi kirkko varmasti tarjoaa henkisen kodin, apua ja lohdutusta monelle sitä tarvitsevalle kurjalle ja yksinäiselle uskonnon aiheuttamista sodista ja kriiseistä huolimatta. Rakastamani latinan kielikin soljuu usein kauniimmin juuri hengellisissä sävellyksissä.
Päätin siis viettää rentouttavaa itsenäisyyspäivän aikaa tässä tenttisuman kiireitten keskellä. Itsenäisyyspäivää vietän perinteiseen tapaan piparinleivonnan parissa ja vähemmän perinteiseen tapaan yhden naisen itsenäisyyspäivään liittyy myös hiukan hienompaa ruokaa, nimittäin erittäin epäisämaalliselta kuulostavaa persikkabrolieri-kastiketta ja astetta jouluisempaa luumurahkaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan piti viettää itsenäisyyspäiväkin yliopistolla tekemättömien töiden poarissa, mutta ehtiihän sinne valkoiseen vanerikarsinaan istuskelemaan sitten sunnuntainakin.
En usko kirkkoon tai uskontoon systeeminä, enkä siis ole kirkon jäsen, mutta silti omalla tavallani hyvinkin henkinen ja "uskonnollinen" ihminen. Enemmän kuin johonkin tiettyyn jumalaan, uskon korkeampaan voimaan, joka on paljon mahtavampi kuin järkemme ja ihmisyytemme pystyy käsittämään ja siksi sitä on mahdotonta määritellä ihmisen ylöskirjaamin opinkappalein ja hengellisin kertomuksin. Mielestäni ihmisen tulisi etsiä henkisyyttään ja suhdettaan tähän voimaan sisältään ennemmin kuin tuhansia vuosia vanhoista teoksista, joiden tämänhetkinen sisältö on sitä paitsi muiden antiikin tekstien tavoin pitkän tekstitradition muovaama.
Tykkäänkin omien syvällisten pohdiskelujeni ja sielukkaan kirjallisuuden lueskelun lisäksi käydä kirkkokonserteissa ihan vain rauhoittumassa, selvittelemässä ajatuksiani ja ajattelemassa syvällisiä musiikin soljuessa ympärillä holveissa kaikuen. Viime vuosina on tosin tällainen "sielunhoito" jäänyt väemmälle ja kolme vuotta sitten olin varmaan viimeksi vastaavassa tilaisuudessa. Opiskelijabudjetti ja -elämä riekkumisineen on siis syönyt loven tähänkin. Jotenkin tällainen voimaakkasti omasta itsestä lähtevä hengellisyys tuntuu paremmalta kuin instutionalistuneet kirkot, joissa ylemmän portaan oppineet pyrkivät kertomaan ja saarnaamaan, miten meidän pitäisi ajatella siitä, mikä meillä jokaisella omalla tavallaan on sydämessämme. Joulun aika on minulle kuitenkin yleensä suurta henkistymisen aikaa, vaikka en kristitty sanan varsinaisessa merkityksessä olekaan.
Nuorempana kirkon vastaisuuteni oli suurempaa luokkaa, mutta nykyään huomattavasti laimentunut. Onhan instituution muodostuminen mahdollistanut sen, että voin käydä keskiaikaisessa katedraalissa kuuntelemassa kauniita uskonnollisia sävelmiä ja osaltaan historialliselta merkitykseltään sen, että tarjolla on sivistystä täällä pohjolassakin ja jopa minun kaltaisilleni tavallisille pulliaisille. Sen lisäksi kirkko varmasti tarjoaa henkisen kodin, apua ja lohdutusta monelle sitä tarvitsevalle kurjalle ja yksinäiselle uskonnon aiheuttamista sodista ja kriiseistä huolimatta. Rakastamani latinan kielikin soljuu usein kauniimmin juuri hengellisissä sävellyksissä.
Päätin siis viettää rentouttavaa itsenäisyyspäivän aikaa tässä tenttisuman kiireitten keskellä. Itsenäisyyspäivää vietän perinteiseen tapaan piparinleivonnan parissa ja vähemmän perinteiseen tapaan yhden naisen itsenäisyyspäivään liittyy myös hiukan hienompaa ruokaa, nimittäin erittäin epäisämaalliselta kuulostavaa persikkabrolieri-kastiketta ja astetta jouluisempaa luumurahkaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan piti viettää itsenäisyyspäiväkin yliopistolla tekemättömien töiden poarissa, mutta ehtiihän sinne valkoiseen vanerikarsinaan istuskelemaan sitten sunnuntainakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti