perjantai 15. toukokuuta 2009

Lähtö

Tänään sitten koittaa se viimeinkin se kauan kaivattu hetki, kun pääsen sulkemaan ulko-oveni viimeistä kertaa tässä kuussa ja suuntaan Jyväskylän kautta kohti Roomaa ,Tiber-joen ikuista kaupunkia. Pahin pakkaus ja siivous paniikki on nyt suurin piirtein ohi. Eilen kämppäni oli näet vielä kuin pommin jäljiltä ja ilta meni ensin seminaariesitystäni vielä parennellessa ja harjoitellessa sekä sitten tietysti Moskovan Euroviisujen parissa kesäkauden ekojen marjojen ja mozzarellapalojen toimiessa kisanaposteltavina. Lauantain fiinalihan jää hiukan Yläkaupungin Yön demoamisen varjoon, mutta aion katsoa sen silti kaiken kaupunkifestivaalihumun keskellä.

Kuluva viikko on ollutkin varsinainen hypeviikko: Euroviisujen, Yläkaupungin Yön sekä Rooman lisäksi sitä on leimannut levoton lähdön tunnelma ja tuntemus ikään kuin virallisesta kesän aloituksesta. Tekee varmasti ihan hyvää päästä / päästää arkirutiineista irti ja tehdä jotain uutta ja erilaista joka päivä. Tosin sitä lähdön odotusta varjostaa tieto siitä, että äitini on ollut kuluneella viikolla todella huonossa kunnossa, huonommassa kuin koskaan aiemmin. Ei tunnu hyvältä lähteä Suomesta pois juuri nyt, mutta toivottavasti tilanteeseen tulee jokin käänne sunnuntaihin mennessä.

Eilen kävin hakemassa Alinalta pukuja demon museonäytttelyä varten. Saimme nimittäin demoamispaikaksemme Suomen käsityömuseon aivan Jyväskylän keskustassa Kävelykadun päässä. Taistelijat ja tanssijat esittelevät seuraa kadulla, ja alakerran näyttelytiloissa pidämme pientä kirjontatyöpajaa mahdollisille kiinnostuneille. Tämän lisäksi laitamme pukukavalkaadin mahdollisimman erilaisista asuista museon mallinukkejen päälle. Niin ja seinät olisi tarkoitus koristella Aarnimetsän seinävaattein. Maanantaina kävimmekin tarkastelemassa demopaikkaa museolla sen normaalisti kiinniollessa. Uskon, että demosta tulee todella onnistunut ja saamme ainakin paljon näkyvyyttä. Oli hieno tunne huomata esittelymme festivaalin paperiohjelmassa ja sen nettisivuillakin.

Mutta nyt vielä viime hetken siivoilun ja pakkailun pariin. Kirjoitellaan lisää sitten ensi kuun puolella!

torstai 7. toukokuuta 2009

Humanistin ja käsityöläisen onnenpäivä

Tämmöisinä päivinä sitä vain ei voi olla illoitsemasta keväästä. Sää on suosinut ja viimepäivinä sitä on vain ollut semmoinen kuplivan levoton kevätolo , niin kuin kouluaikoina viimeisinä päivinä ennen kesälomaa. Oleellisen eli kevään viimeisten opintosuoritusten vääntämisen sijaan, huomiota on tullut viime päivinä kiinnitettyä enemmän sosialiseeraamiseen kissakuvioinen teemuki kourassa, kesästä ja Roomasta haaveiluun. Suurin ekskursiopaniikkikin on hälventynyt ja sen on voittanut sellainen olo, että kaikki menee todennäköisesti menemään oikein hienosti.

Mielialaa tosin laski väliaikaisesti se, että eilen ilnoitettiin, ettemme olisikaan saaneet apurahaa matkaa varten ja kaikki matkakulut tulisivat siis kokonaan osallistujien itsensä maksettaviksi. Se pisti miettimään uudelleen selviytymistäni taloudellisesti kesän suhteen. Mutta äsken avasin tietokoneen pitkästä aikaa (iltapäivällä oli vieraita ja en päässyt siis hetkeen lukemaan sähköpostejani) ja selvisi, että eilisessä ilmoituksessa olikin kyse sekaannuksesta ja väärinymmäryksestä. Saimme sittenkin rahaa 25o e /hlö! Nyt on ainakin siis osittain ekskursion aiheuttamat ylimääräiset kuluerät korvattu.

Ja lisää yllättäviä positiivisia asioita: Eräs aikoinaan SCA:ta harrastanut opiskelutoverini muutti vapun korvilla pariksi vuodeksi Oxfordiin ja sain mutkan kautta haltuuni hänen vanhat leikkelemättömät keskiaikapukukankaansa. Villakangasta on siis yhteensä varmaan päälle 10 metriä eri väreissä ja kuoseissa ja sitä saa kuulemma myös leikellä. Kyllä köyhälle opiskelijalle aina ilmainen kangas kelpaa. Mahdolliset käsityöprojektit ovatkin olleet kuluneena vuonna aika pitkälti jäissä villakankaan kalliin hinnan takia. Joukossa oli pitkä pätkä ihanaa suuriruutuista kangasta, josta luulen sukeutuvan minulle vielä uusi mekko... Nyt pyörii käsitöitten suhteen siis ideavaihde aikaa lujaa aivoissa ja mielessä siintää uudet puku-unelmat. Kaiken lisäksi sain myös samalta tuttavapariskunnalta, jolle herra oli alunperin luovuttanut kankaansa, aivan ihanat tummansiniset Iittalan Kivi-tuikut vaivanpalkaksi rikkinäisen vetoketjun vaihtamisesta pilottitakkiin.

Yllämainitun lisäksi vielä vaikuttaa ainakin viimepäivien sähköpostikeskustelujen perusteella, siltä, että ollaan saamassa todella näyttävä esittelykoju aikaiseksi Turun keskiaikamarkkinoille kesällä. Markkinoille on tosi kiva olla puuhaamassa kaikenlaista ja olen ainakin itse innoissani menossa esittelemään kaupunkilaisille harrastuksen lukuisia hyviä puolia. Ja Yläkaupungin yön demokin lähestyy sekä sitä ennen maanantaina demon suunnittelusessio Käsityönmuseolla yhdessä Kaukameelin kanssa.

Tällaisella hilpeällä ja keväisellä mielellä kelpaa siis suunnata huomenissa pidennettyä viikonloppua kotiseudulle äitienpäiväksi viettämään....

tiistai 5. toukokuuta 2009

Kotihiirulaisen kuulumisia

Tänä keväänä olen viettänyt hiukan erilaisempaa elämää kuin muina opiskelukeväinä. Kyseessä on ollut ehkä hivenen paluuta vanhaan, siihen minään joka olin ennen yliopistomaailmaan astumistani. Vaikka kaikkine negatiivisine puolineen se elämä ei ole silti tullut takaisin, onneksi. Olen nimittäin viettänyt tavallista enemmän aikaa vain möllöttäen kotona tai kotitöitä tehden. Osittain siihen on vaikuttanut puolitoista vuotta hallinassani ollut isompi asuntokin.

Asuttuani nimittäin parisen vuotta 18 neliön kopperossa opin todella ymmärtämään, miten paljon asunnon viihtyvyys minulle todella merkitsee ja sen miten onnekas olen saanut olla, kun minulla on ollut kasvaessani runsaasti tilaa ympärilläni keskustan kerrostaloympäristön sijaan. Ja olisihan hullua, että maksaisin opiskelijabudjettiin verrattuna välillä kohtuuttomalta tuntuvaa vuokraa, vaikka en viihtyisi kotonani tai viettäisi siellä paljon aikaa. Olen ajatellut jo jonkin aikaa, että ehkä keskiverto-opiskelijaasunoa isompi kämppäni on jonkunlainen panostus niihin kotiin liittyviin arvoihin, joita haluaisin elämässäni vaalia. Jokatapauksessa minulla on unelmieni kämppä, johon kannattaa panostaa ja josta olla ylpeä joka päivä. Ja yksityisellä puolella lasitetulla parvekkeella olevat samankaltaiset yksiöt varmaan maksaisivat maltaita ja ympäristö ei ehkä olisi yhtä viihtyisä.

Tykkään nimittäin Nummenrannasta juuri siksi, että se ei ole ihan ydinkeskustassa vaan lähellä jokirannan maalaismaisempaa kulttuuriympäristöä niittyineen ja peltoineen, mutta toisaalta pääsen kävellen ja pyörällä helposti suurinpiirtein minne haluan. Sen verran omakotialueella kasvanut ja kesät maalla viettänyt kuitenkin olen, että en missään nimessä haluasi elää ihan keskustassa metelissä ja pauhussa, vaan mielemmin vähän sivummalla ja väljemmin. Toisinaan ajatukset kyllä rientävät jo aikaan valmistumisen jälkeen, jolloin joudun ehkä luopumaan asunnostani. Kaikkea etukäteen tolkuttomasti märehtivänä ihmisenä yritän kuitenkin olla ajattelematta asiaa ihan vielä. Tehdään nyt vaan se tutkinto valmiiksi, ja katsotaan sitten, minne elämä kuljettaa... Toisaalta tiedostan, että yhtä hyvän asunnon löytäminen voi olla oikeasti vaikeaa, hinnasta puhumattakaan, varsinkaan jos ei halua tinkiä kissan elinoloista, eli parvekkeesta, jossa voi käydä haukkaamassa välillä raitista ilmaa ja tarkkailemaan liikenteen ihmeellisyyksiä.

Olen vain yksinkertaisesti huomannut viime aikoina entistä paremmin, että minä vain viihdyn kotona mieluummin kuin maailman tarjoaman hurlumhein keskellä. Baari-illan sijaan illat kissa kainalossa käsitöitä tehden ovat ihan parhautta ja siivoaminen, tiskaaminen ja silittäminen ovat oikeasti mitä parhainta rentoutusta ja kotihommien rauhallinen käpsehtiminen ilman suorituspaineita tekee viikonlopusta juhlan. Tosin toisinaan minunkin kämppäni näyttää kaaoksen esikartanolta, kun teen kotitöitä fiiliksen mukaan. Jos ei huvita siivoilla, niin ei huvita, mutta useimmiten huvittaa...

Muistan jo lapsena lempileikkeihini kuuluneen "äidin" leikkiminen silittämisineen, ruuanlstooineen ja muine kotiaskareineen. Leikin nukeilla nykylapsiin verrattuna tavattoman pitkään ja muistan pesseeni nukenvaatteita kuralätäkösä ja jättäneeni ne "kuivumaan" leikkimökin terassille, jolloin ne jäätyivät kalikoiksi. Kai sitten kaikennäköinen emännöinti ja kotitalouspuuhailu on vain ollut minulla lasesta saakka verissä, ja ihan ensimmäisiä unelma-ammatteja olikin Eemelistäkin tuttu piian työ. Varhaisteininä alkoivat ekat leivonta- ja kokkauskokeilut ja sillä tiellä ollaan edelleen. Leivon oikeasti useammin kuin säästäväisenä opiskelijana ja linjoistaan huolehtivana ehkä pitäisi, ja omia reseptejä tulee kehiteltyä tasaiseen tahtiin. Olisi vain hyvä, että niitä ruokia olisi joskus syömässä joku muukin.

Kotihiireilyssä piilee nimittäin ainakin yksinasuvalle vaara. Jos ei juurikaan tee mieli käydä bilettämässä joka viikonloppu tai edes joka kuukausi, huomaa aika noeasti tuntevansa itsensä ulkopuoliseksi parikymmpisten opiskelijatovereittensa maailmasta. Jos jää vain itsekseen sinne huolella sisustetuun yksiöönsä makoilemaan on varana se, että syrjäytyy muistakin sosiaalisista kontakteista ja ei yksinkertaisesti tutustu uusiin ihmisiin ytä helposti kuin ennen. Omasta asunnostaan on helppo rakentaa sulkeutunut onnen linnake ja sulkea itsensä muulta maailmalta, elää unelmissa sen sijaan, että uskaltaisi elää tätä hetkeä ja elämäntilannetta tässä ja nyt. Pitäisi vain löytää jonkunlainen tasapaino, olla uskollinen itselleen ja kotihiireilylleen, mutta toisaalta myös muistettava,että elämästä voi nauttia muuallakin kuin vain sen oman asunnon seinien sisäpuolella kyhjöttäen.


sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Ihana vappu!

Harvoin oikeasti mielialat vaihtelevat niin nopeasti saman viikon aikana kuin tällä viikolla. Maanantain ärtsyilyn ja tappeluksen jälkeen ja siitä huolimatta vietin aivan ihan vapun. Sää oli mahtava, siitähän kertovat jo palaneet ihoalueetkin.

Löysin semmoisen sisäisen rauhan ja vappufiiliksen, jolla ei ollut mitään tekemistä alkoholin kanssa. Tämä vappu erosikin edellisistä opiskelija vapuista monella tapaa: Koskaan aiemmin en ole mennyt 11 aikaan nukkumaan vappuaattona ja ollut vastaavasti lähssä vappupäivän piknikille niin aikaisin, hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. Olin päätttänyt jo etukäteen, että tästä ei mitään känniörvellysvappua tulisi ja olin tyytyväinen, että pysyin päätöksessäni ja hauskaa oli siitä huolimatta. Toki päädyin nauttimaan kuohuviiniä ja siideriä, hienostuneesti ja hillitysti.... Vappumielialaa kohotti myös aivan ihana uusi vappumekkoni:


Yksin kauniista säästä nauttien seuraamieni Vappusoutujen jälkeen päätin mennä vielä ennen ainejärjestön skumppatarjoilua istuskelemaan puistoon uuden Tuhkimo-vapuupalloni kanssa ksän ekasta jätelötöttöröstä nauttien, ja mietin, että olen tämän yhden hetken perusteella viettäni ihanan vapun tapahtui myöhemmin illalla sitten mitä tahansa. Onneksi mitään draamaa ei sentään tapahtunut, vaan pystyimme viettämään vappua sulassa sovussa ainejärjestöihmisten kesken.

Vappupallo olikin sitten huushollissame suuren järkytyksen ja kriisin paikka. Pelokkuus ei yleensä kuulu (usein valitettavasti) uhkarohkean kissani luonteenpiirteisiin, mutta tuota palloa se pelkäsi aivan mielettömästi. Ja minä kun pelkäsin palloa ostaessani kissan repivän sen kappaleiksi alta aika yksikön. Olin laittanut pallon lasitetulle parvekkeelle käydessäni kotona kääntymässä ennen grillibileitten alkua ja tullessani sitten iltasella takaisin kotiin kissaraukka ei uskaltanut mennä ikkunan lähellekään ja hiipi muutenkin matalana huoneessa peläten kai pallon "näkevän". Joku sanoikin minulle, että kissan luonollinen vaisto voisi luulla palloa katossa leijuessaan valtavaksi petolinnuksikin.

Kriisi vain paheni seuraavan päivän iltana kun siirsin palloa hitusen, jolloin se näkyi hiukan paremmin huoneeseen. Kissaraukka vaani palloa matalana vessan ovelta kyyristellen. Sitten siirsin pallon äitini neuvosta parveekkeen lasien ulkopuolelle narulla kiinnisitoen. Sekin vain lähinnä pahensi tilannetta, ainakin aluksi. Pallo kuin liiteli tuulessa näyttäen entistä uhkaavammalta toisin kuin parvekkeen sisäpuolella paikallaan jököttäessään. Onneksi pallosta lähti melkein kaikki "ilmat" iltaan menessä, joten kissa ei enää pelkää sitä enää niin paljon osittain tyhjentyneenä. Uskalsipa kissa eilen iltapäivällä tulla kanssani laittamaan parveketta kesäkuntoon pallon leijumisesta huolimatta. Parvekkeelta lakaistiin pois multa ja kuivuneet lehdet, tilalle istutettiin uusia kevät kukkasia, jotka toivottavasti säilyvät hengissä Rooman yli.

Päätinkin jatkaa vappufiilistä viettämällä kouluhommista vapaan viikonlopun, vaikka hommia olisi vielä tehtävänä vaikka muille jakaa. Kauniin viikonlopun haaskaaminen yliopistolla nyhjäten ei vain tuntunut kovin hyvältä ajatukselta. Mielessäni siintelee hullun toivo siitä, että nyt kun luennot ovat tältä keväältä ohi, saan vaikka mitä ensi viikolla aikaiseksi. Toivottavasti niin käykin. Sunnuntai kun menee Unikankareen käsityösunnuntain emännöinnissä, toivottavasti saapuu joukkoa runsaasti paikalle.