tiistai 13. lokakuuta 2009

Jälkiväriä ja uusi blogi

Viikonlopu meni sen verran hujakalla, että ei vielä ole olekaan tuulut henkisesti palauduttua hektiseen arkeen. Perjantain swingbileet meinvät omalta osaltani oikeinkin hyvin. Varsinkin lopuillasta, kun tuli itsekin uskallettua hakea väkeä tanssimaan kenties boolin voimalla. Viikonlopun värjäyksetkin olivat mukavaa toimintaa. Tuollaisia pitäjän yhteisiäviikonloppuja, pitäisi oikeasti pitää paljon useammin: Hyvää ruokaa, seuraa, hengailua ja käsitöitä, tarvitsiko sitä olla sen suurempaa syytä kokoontumiselle.



Itse värjäystä tuli meikäläisen tehtyä aika vähän. Aika kului lähinnä Alinaa keittiössä autellessa. Kumpanakin päivänä tarjolla oli herkullinen ateria värjäysurkan päätteeksi. Kuvia itse värjäyksestä tuli otettua aika vähän, kun kameran akku kuoli jo värjäyspajan alkuvaiheissa. Kotona tuli sitten kuvauttua omia lankoja niin vyyhteinä, kuin osittain kerittynäkin.

Lisää kuvia ja tarkempi selostus viikonlopun puuhista löytyy Disan äskettäin perustamasta Unikankareen blogista.


On todella hienoa, että ollaan saatu selllainen aikaiseksi. Näin saadaan pitäjän taitajia ja rientoja laajemminkin esille kiinnostuneille. Nyt sitten pitäisi vain ruveta ahkerasti sitäkin blogia päivittelemään.

Eilen uskaltauduin myös ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen Unikankareen tanssipiiriin. No ihan oikeasti olin läsnä siksi, että eennen treenejä pidettiin kokous tanssileirin järjestelyistä, jossa minun tuli olla läsnä. Tuli sitten jäätyä tanssimaankin. Askeleet ja tanssit palautuivat mieleen yllättävän nopeasti niin monen vuoden jälkeen. Olo oli välillä suorastaan nostalginen ja tuli ikävä niitä aikoja, kun harrastin historiallisia tansseja aktiivisemmin. Niin kuin monet, minäkin päädyin keskiaikaseuraan aikoinani tanssin kautta. Olisikohan sillekin harrastukselle löydettävissä aikaa jostakin....


Tanssileirin järjestelyt ovat jo kovassa vauhdissa. Tapahtuma on jo täynnä ja sain käsiini tuoreet ilmoittautumislistat ja allergiatiedot. Perjantaina pitäisi käydä Erlingrin kyytimänä katsastamassa tapahtumapaikkaa ja eritoten sen keittiötä. Sen jälkeen sitten vielä kokoustetaan järjestelyistä.

Sen toisen tapahtuman järjestelyille sen sijaan kuuluu huonompaa. Nimittäin Ahtelasta ei ole vieläkään tullut vastausta Sydäntalvenjuhlan varaukseen. Aika alkaa pikkuhiljaa loppua kesken ja tapahtumailmoitukset pitäisi saada lähetetyksi seuran lehtiin mielellellään muutaman viikon sisällä. Ärsyttää, mikäli yhden Aarnimetsän perinteisemmistä tapahtumista järjestämien jää kiinni kaupunkin vitkastelusta tapahtumapaikan varauksen suhteen. Toivottavasti kaikki järjestyy sen suhteen vielä parhain päin.

Ei kommentteja: