tiistai 6. lokakuuta 2009

Kuulumisia

Lokakuu on lähtenyt liikkeelle ihan mukavasti. Uusi swing-harrastus on tuonut liikunnan lisäksi myös iloa ja uusien asioiden oppimisen riemua arkipäivään. Perjantaina Turku Swing Society järjestää tututusmisbileet livebändeineen, jonne minäkin ajatelin uskaltautua mukaan. Saan samalls tilaisuuden pitää kerrankin teinivuosina 50-luvun kaavoilla vääntämääni kellomekkoa, sillä bileisiin on suotavaa saapua aikakauden henkeen pukeutuneena. Ehkäpä swing-harrastus antaiso myös oivan tekosyyn saada valmiiksi 30-luvun iltapukuprojekti , jonka piti siis alunperin valmistua ainejärjestön vuosijuhliin viime helmikuussa. Vähän jännittää, miten nuo lindy hopin askeleet sujuvat tanssituntien lisäksi myös ihan oikealla tanssilattialla...

Myös SCA-rintamalla menee mukavasti: Ilmoittauduin alkuviikosta kahteen tapahtumaan Keppiä ja käsitöitä-leirille sekä Annanpäiville. Enpä muista, milloin on viimeksi ollut noin monta tapahtumaa lyhyellä aikälillä tulossa. Viimevuosina kun tapahtumissakäyminen on jäänyt ihan taloudellisista ja muista käytännön syistä vuosittain lähinnä Sydäriin ja Nuijasotaan. Erityisesti Annanpäiville on mukava päästä niin monen vuoden jälkeen...

Viikonlopun värjäystyöpajaa unikankareilaisten kanssa odotan myös innolla. Vaikuttaa jopa siltä, että saatamme saada lupiineitakin erään yliopistokaverini vanhempien puutarhasta. Ihanaa, että saadaan tämmöistä porukalla aikaiseksi!

Ommeltuakin on tullut vähäsen: Korjasin muutamasta vanhasta alusmekosta hihat ja yllättävän paljon metrejä siitäkin kertyi kilometrihaasteeseen laskettavaksi. Sentissä on metrin alku ja ehkä niitä metrejä vielä jokupäivä kertyy tuhatkin. Aloitin myös uuden kangasta säästäen vanhoista pellavatilkuista kootun pukuprojektin, josta olisi tarkoitus valmistua minulle keittiöasu tanssileirille. Maisteri Martinon reseptejä olenkin testaillut ahkerasti leirin menuuta varten ja nytkin on lohifilee marinoitumassa pikkupiiraita varten. Niin resepteistä kuin mekostakin seurannee lisää juttua sitten myöhemmin.

Sitten, kun vielä pääsisi kaikesta opiskelujuttuihin liittyvästä ahdistuksesta ja epämotivaatiosta eroon, voisi sanoa, että kaikki on yllättävän hyvin, olosuhteitten puitteissa.

Ei kommentteja: