keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Pitojen suunnittelun salat

Olen viikonloppuna pitokokkina Aarnimetsän Akatemia - nimisessä keskiaikatapahtumassa. Pidot tulevat olemaan 1400-luvun Italiaan sijoittuva kokonaisuus. Reseptit ovat peräisin Maestro Martinon Arte Coquinaria -teoksesta.

Keskiaikapitojen kokkaaminen ei ole aivan yksinkertainen juttu. Suunnittelu aloitetaan jo kuukausia ennen tapahtumaa. Tavallinen tapahtumakävijä ei välttämättä tajuakaan, miten paljon valmistelut ennen tapahtumaa vievät aikaa.

Ennen varsinaista keittiössä hääräämistä pitää ratkaista monta asiaa. Pitää suunnitella ruokalajien kokonaisuus, rekrytoida tarpeeksi apulaisia, laskea ruoka-ainemääriä, sopia kauppakyydeistä, tilata ruokatarvikkeita ja tehdä viikonlopulle aikataulu keittiöön.

Itse pitojen suunnittelussa on omat haasteensa moderniin ruuanlaittoon verattuna. Reseptejä on välillä hankala löytää, vaikka suomenkieliset keskiaikakeittokirjat ovatkin viimevuosina helpottaneet tilannetta. Parhaat kirjat ovat kuitenkin englanniksi, joten reseptienkääntämiseen ja mittayksiköiden muuttamiseen menee aikaa.

Usein kokit tekevät myös itse omia rekonstruktioitaan alkuperäislähteitten pohjalta. Esimerkiksi suurimpaan osaan Akatemian pitoruuista olen tehnyt itse reseptit alkuperäisteoksen pohjalta. Onneksi Martino kirjoittaa useimmiten vielä nykyaikakin selkeästi ymmärrettävää tekstiä.

Keskiaikaisten reseptien alkuperäisteksti ei ole välttämättä aina kovin tarkkaa ja antaa paljon tulkintamahdolllisuuksia. Monesti joutuu pohtimaan pitkään, mitä alkuperäistekstin kirjoittaja oikein mahtoi tarkoittaa.

Vanhat mittayksiköt saattavat tuottaa vaikeuksia. Ruoka-aineitten nimetkin ovat saattaneet muuttaa merkitystään. Pohjolassa harvinaisempia aineksia joutuu joskus korvaamaan halvemmalla ja paremmin saatavissa olevalla vaihtoehdolla.

Itse tapahtumassa sitten kokilla onkin aikamoista hujakkaa. Käytännöllisesti katsoen koko tapahtuma menee keittiössä. Päävastuu ruuasta on pitokokilla. Koordinaatiokykyä tarvitaan, jotta kokonaisuus pysyy hallinnassa ja ruoka valmistuu ajallaan. Apulaiset helpottavat tosin huomattavasti työtaakkaa.

Varmaa on ainakin se, että sunnuntaina seisominen tuntuu jaloissa. Mutta keittiössä häärääminen on kaiken työn ja tuskan arvoista.


sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Kaoottisia unia

Loma loppuu ja huomenna pitäisi herätä aikaisin. Silti vain kirjoitan.

Viime aikoina olen nähnyt kaoottisia unia. Unia, jotka saavat miettimään. Muistan harvoin uniani, mutta nyt stressi kai aiheuttaa ihmeellisiin uniin heräilyä keskellä yötä.

Viime yönä näin unta kissastani. Ipatilli oli saanut supervoimat antavaa myrkkyä. Turkki oli muuttunut pimeässähohtavaksi neonvihreäksi.

Kaikista elämisistä oli tullut aggressiivisia petoja, jotka tekivät parhaansa raadellakseen omistajansa.

Unessa muun muassa heitin Ipatillin ikkunasta ulos, mutta se söi tiensä läpi tiiliseinän takaisin sisälle. Ja raateli kauhealla kidallaan mun nilkkoja ja ranteita. Lopulta sain jostain vasta-ainetta, joka piti sivellä rimpuilevan ja purevan superkissan turkkiin.

Heräsin siihen, että joka paikkaan sattui. Ihmeellistä lihassärkyä ja epätodellinen olo. Aamuyön oma epätoivoinen todellisuus.

Mietin, mitä kaikkea menerän kun en muista uniani. Entä jos alitajuntani yrittää viestiä minulle jotain tärkeää, joka vain valuu ohitse?

Uudessa Imagessa on kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläisen kuva. Seuraavana päivänä näin unta, jossa esitin hänelle modernin runon.

Runo koostui lehdestä leikatuista kuvista ja riimittelemistäni sanoista. Lausuessani runoani selitin kuvien sisällön runollisesti ja elegantisti, itsekin huumautuneena sanoistani. Runoa tuli koko ajan vain lisää suomalaiskansallisessa maisemassa.

Herättyäni pohdin pitkään, tuleeko minusta ikinä kirjailijaa. Koko syksyn päässäni on pyörinyt uusia tarinan aihoita, joita ei ole aikaa pistää paperille.

Villeimmissä ja epärealistisimmissa kuvitelmissani jätän koulun kesken, alan toteuttaa lapsuuden kirjalijahaaveita. Toisinaan kun toimittajakoulutus puristaa kirjoittamistani tiukkaan muottiin, se lohduttaa. En hauaisi menettää ilmaisuvoimaani journalismille.

Tässä iässä pitäisi kai jo tietää, mitä haluaa. Aina kun katson nuorempia luokkatovereitani, minulle tulee päämäärättömän lusmuileva olo.

Tiedän vain, että haluan kirjoittaa, välittää tarinoita, kohdata ihmisiä aidosti. En tiedä, onko se tarpeeksi. En tiedä, onko minulla toimittajalta vaadittavaa kovuutta, ärhäkkyyttä, uutistajua. Enkä edes tiedä, haluanko edistää kovaa kaiken läpitunkevaa journalismia.

Miksi elämässä ei kerrankin voisi olla enemmän pehmeää?

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Toimittajaopiskelijan aikapula

Blogin kirjoittaminen on jäänyt tänä syksynä vähiin. Syy siihen on valitettava ja ilmeinen: aikapula.

Syksy on ollut todella rankkaa puurtamista journalismin parissa. Pitkiä päiviä, tsiljoona tehtävää. Käsitettä vapaa-aika ei ole ollut olemassa elämässäni. Hirveä stressi ja ahdistus on päällä kokoajan.

Monesti on mielessä pyörinyt, onko tulevaisuus toimittajana tämän arvoista. Entä jos sairastuu burn outiin jo ennen kuin ura on alkanutkaan? Mistä tiedän haluanko ja pystynkö oikeasti tähän? Miten voin ympätä koulun ja harrastukset vuorokauden 24 tuntiin?

Pahimmillaan 9-tuntisten koulupäivien jälkeen pitäisi vielä löytää jostain energiaa keksiä juttuaiheita. Sen lisäksi pitäisi vielä etsiä haastateltavia ja tehdä haastattelut, editoida ja viilata sisältöä. Tämä kaikki siis vapaa-ajalla koulupäivien jälkeen.

Stressi tappaa luovuuden. On vaikeaa olla luova, kun deadlinehelvetti kaatuu päälle. Yliopiston jälkeen ahdistaa, kun ei voi yhtään itse vaikuttaa omaan lukujärjestykseensä.

Kun saa vihdoin syventyä kirjoittamiseen ja editointiin ilman stressiä, tajuaa taas miksi toimittaminen on niin kivaa. Opiskelijana pääsee kokeilemaan uusia oivalluksia ja oppii jatkuvasti uutta. Kysymys kuuluukin, painavatko hyvät hetket vaakakupissa enemmän kuin kaikki ahdistus ja stressi.

Milloin sitä oppii vain ottamaan rennosti ja nauttimaan elämästä? Miksi vapaa-ajallakin pitää suorittaa?Kaikista kivoistakin jutuista tulee stressaantuneena vain suorituksia muiden joukossa. Miksi pitää aina yrittää olla niin pirun vastuuntuntoinen ja päteä kaikkialla?

Nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella. Illalla on edessä viimeiset haastattelut ennen syyslomaa. Huomenna koulu järjestää cocktail-juhlat opiskelijoille ja opettajille. Saa laittaa hienot vaatteet päälle ja vaihtaa vaihteen vapaalle.

Syysloma alkaa, saa hengähtää hetken. On aikaa tehdä asioita, jotka eivät liity millään tavalla journalismiin. Suunnitella vaikka uusia keskiaikajuttuja....