keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Oi, ilon päivä!

Aivoni eivät toimi helteessä. Niinpä luvassa on kuvapainotteinen postaus, minulle epätyypillisesti.

Sain tänään viimein valmiiksi ärrimurrikirjonnan. Siitä tuli hieno. Nyt sille voi jo vähän leperrelläkin. Kuusi vuotta kirjonnan parissa ei mennyt täysin hukkaan. Nyt enää haalitaan täytteitä ja kootaan kirjonnasta tyyny pitkäaikaiseen palvelukseen.

Kohta pääsee täyttöhommiin. Tyyny on enää signeerausta vaille.

Mikäköhän nimi tästä muotoutuu? Tuo ensimmäinen möhkylä on sitten B.

Viheliäiset ämmät rivissä… Ei vaan äitin kauniit tanssitytöt.

Viimein se on kokonaan valmis. Kuvassa

takapuoli. Etupuolesta en tajunnut ottaa kokonaiskuvaa.

Takapuoli lähikuvassa. Tässä näkyy hienosti saksalaisen lasketun kirjonnan ja pitkäjalkaisen ristipiston ero.

Nyt ei pitäisi kenellekään olla epäselvää, kenelle tyyny kuuluu.

Sukunimikin löytyy, jos se on jollekin jäänyt epäselväksi.

Unikankareen tornia on pommitettu äärioikealla!

Aidanin piirakka ei liity mitenkään aiheeseen, mutta näyttää hyvältä.

Tosiasiassa piirakan täytteestä unohtui sokeri. Oli se kuulemma silti hyvää!

Pari viikkoa sitten pidin esittelypöytää Finnconissa. Syksyllä menen häihin!

ps. Löydät kirjonnalle omistetun osaston yläpalkkista. Kuvia ja selostusta tyynystä ilmestynee sinne lähiviikkoina. Vierestä löydät selostuksen resepteistä ja keskiaikapersoonastani. Asiaa vaatteistani tulee myös lähiviikoina, kunhan ryhvdistäydyn ja teen jotain järkevääkin välillä.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Mustikkaa, Mustikkaa! - Suuri piirakkavertailu

Poimin viimeviikolla maalla mustikoita kansallisromanttisesti valkoisessa pitsimekossa. Se ei ollut kovin hyvä idea, koska mekko ei ollut kauaa valkoinen.

Romantikoille käy aina näin. Hyvät ideat osoittautuvat huonoiksi ja realismi iskee kesken tunnelmoinnin salakavalasti takavasemmalta.


Joka tapauksessa leivoin keskiaikaseuran heinäkuun käsityösunnuntaihin mustikkapiirakkaa. Samalla lupauduin myös leipomaan Aidanille oman mustikkapiirakan lähiaikoina korvauksena erinäisistä palveluksista.


Annoin Facebookissa herralle useita mustikkapiirakkavaihtoehtoja ja pian niitä pyydettiin jakoon resepteinä.Tässä niitä nyt siis tulee:


Perinteinen pullapohjainen

Pohja:

2½ dl maitoa

25 g tuorehiivaa

puolikas muna

1 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

½-1 rkl kardemummaa

3/4 tl suolaa

n. 7 dl vehnäjauhoja

100 g sulatettua voita

Täyte:

1 l mustikoita

2 dl sokeria

1 dl vettä

2 rkl perunajauhoja

puolikas muna voiteluun

Valmista pullataikina. (Kai nyt lähes jokainen osaa tehdä pullataikinan ilman erillistä ohjetta! Jos et silti osaa, niin katso vaikka jauhopussin kyljestä. Tärkeintä on kuitenkin vaivata taikina sopivalla aggressiolla niin, että se irtoaa kulhon reunoista. ) Laita taikina kohoamaan esim. kuumaan vesihauteeseen.


Valmista täyte. Kuumenna ainekset kattilassa. Kauli osa taikinasta uuninpellille. Jätä loput ristikkoa varten. Levitä täyte pohjalle. Muotoile ristikko leivinpyörällä suikaloidusta taikinasta piiraan päälle. Paista 225 asteessa 15–20 minuuttia.


Kommentit: Tämä on niin laimea! Ei mitään mausteita tai kommervenkkejä, vaan pelkästään perusmakuja. Resepti on kuitenkin, kuten nimikin kertoo, kaikista konservatiivisin. Mieleen tulee mummola ja koulun ruokala.


Tarjoa tätä jos haluat pelata varman päälle. Itse en kuitenkaan tästä peruspiiraasta paljon välitä.


Mamman marjapiirakka

150 g voita

1 dl sokeria

1 muna

1, 5 dl grahamjauhoja

1,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

0,5 dl sokeria

2 dl kermaviiliä

0,5 dl marjoja

1 tl vaniljasokeria

1 muna

Valmista taikina. Vatkaa ensin voi ja sokeri ja lisä muna joukkoon. Sekoita keskenään kuivat aineet ja vatkaa nekin taikinaan. Sekoita täytteen aineet ja kokoa piirakaksi. Paista 200-asteessa 30–40 minuuttia.


Kommentit: Tämä on mulle se lapsuuden mustikkapiirakka. Äiti tekee tätä aina. Muun muassa eräs 70-luvun kotitalouden oppikirja lienee iskostanut tämän reseptin syvälle suomalaisten mieliin.


Pohjaa voi varioida. Kokeile korvata grahamjauhot ruisjauhoilla tai vaikka kaurahiutaleilla! Hyvä resepti, mutta kyllästymisen vaara on itselläni suuri. Kaipaan mausteita vähän enemmän, olenhan maustefriikki!


Alinan erikoinen

Pohja:

75 g voita

1 dl sokeria

1 muna

2dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 tl kanelia tai kardemummaa

0,5 dl kermaa

Päälle:

3 dl mustikoita

Pinnalle:

0,75 dl sokeria

1 muna

2 dl vaniljajogurttia

1 tl vaniljasokeria

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kerma. Laita taikina piirasvuokaan. Ripottele pinnalle marjat. Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä marjojen päälle.


Paista 2000-asteisessa uunissa 30–35 minuuttia.


Kommentit: Alina teki tätä Hirvenkylän tiede- ja taidepiirissä. Siitä siis nimi. Tämä on ihan törkeän hyvää. Kerma pehmentää pohjaa jossa on makua. Tästä tykkään melkein yhtä paljon kuin seuraavasta piiraasta.


Gythan erikoinen

150 g voita

1,5 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

1 dl kaurahiutaleita

1 tl leivinjauhetta

1 kananmuna

Täyte:

400 g jogurttia

0,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa

(1 rkl ruusuvettä)

Pinnalle:

4 dl vadelmia

2 dl mustikoita

0,5 dl sokeria

Sekoita rasva ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Erota 1 dl taikinasta erikseen. Lisää loppuun taikinaan muna. Levitä munallinen taikina vuokaan. Sekoita täytteen ainekset ja levitä taikinan päälle. Lisää marjat ja sokeri piirakkaan. Ripottele lopputaikina piiraan päälle. Paista 200-asteessa noin 55 minuuttia.


Kommentit: Tämä resepti on vanhasta Pirkka-lehdestä. Gythan erikoisen tästä tekee ruusuvesi, jota ei ollut alkuperäisessä. Aikaa vievin vaihtoehto, mutta paras, sanon minä.


Cafe Artin mustikka-juustopiirakkaa matkien mietin, voisiko jogurtin korvata joskus tuorejuustolla.


Islannin herkku:

250 g kuorineen keitettyjä kylmiä perunoita

3 dl sokeria

5 munaa

50 g mantelirouhetta

1:n sitruunan raastettu kuori ja mehu

Täyte

3 dl kuohukermaa

mustikoita

2 dl mustikkamehua

3 liivatelehteä

Kuori ja survo perunat. Erottele munista valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa keltuaiset sokerin kanssa vaahdoksi. Lisää perunasurvos, manteli ja sitruuna taikinaan. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa 45 minuuttia. Halkaise jäähtynyt kakkupohja.


Liota liivatelehdet ja sulata ne pariin ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä. Sekoita mustikkamehuun ja jäähdytä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita mustikat kermaan. Kermatäyte tulee pohjien väliin ja mustikkahyytelö kakun pinnalle.


Kommentit: Resepti on muinaisesta Metro-lehdestä (siltä ajalta, kun Metroa vielä jaettiin Turussa). Artikkelissa esiteltiin eri Pohjoismaiden perinteisiä jälkiruokia. Työläyden takia en ole ikinä kokeillut reseptiä. Mutta nyt kun se löytyi, mietin pitäisikö.


Aidan antoi reseptin valitsemisessa minulle vapaat kädet. Lopputuloksena on todennäköisesti jonkinnäköinen gastronominen gytha-alinahybridi, jossa yhdistyvät molempien reseptien parhaat puolet. Luovan kokeen lopputulos riippuu myös siitä, mitä kaapista sattuu löytymään.


Pitäisiköhän piirakka nimetä Aidanin erikoiseksi?

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Taivas tulessa

Uskon teille jälleenkerran salaisuuden. Minulla on Turussa oma salainen soppeni, Raunistulan perällä.

Sinne pakenen silloin kun tekee mieli ottaa irtiotto aikuisesta arjesta tai velvollisuuksista. Puisto sijaitsee ajotien päässä, vahojen puutalon reunustamalla aukiolla. Todellisuudesta muistuttavat vain toisinaan talorivin takaa jolkottelevat junat ja Prisman himmeästi tuikkiva valopylväs.

Mitä tässä salaisessa paratiisissani sitten teen? Keinun ja haaveilen. Katselen porttien ja aitojen välistä pilkahtelevia puutarhoja.

Haaveilen menneen ajan perheidyllistä ja siitä, että mahdolliset lapseni saisivat joskus kasvaa samantapaisessa ympäristössä. Mielikuvitus lentää ja aikuismaailman tylsät realiteetit eivät merkitse mitään. Samalla tulee pohdittua elämää.

Ehkäpä noissa perheidyllien ruumiillistumissa istuu joku ikkunansa ääressä tarkkaillen puistossa hiljalleen keinuvaa nuorta naista: Lakkaisi jo haaveilemasta, kasvaisi jo aikuiseksi.

Viime kesänä istuin puistossa aamuyöllä. Joku pakottava tarve oli ajanut minut ylös sängystä ja ulos puistoon pohtimaan elämääni. Yhtäkkiä kuulin takaani nyyhkytystä. Joku tumma angstiselta teiniltä vaikuttava hahmo itki samassa puistossa, käpertyneenä liukumäen alle.

Olo tuntui epätodelliselta. Kun katsoin seuraavan kerran taakseni, hahmo oli hävinnyt, yhtä hiljaa ja huomaamatta kun oli ilmestynytkin. En vieläkään tiedä, oliko hän joku kaltaiseni kaunosielu, omaa mielikuvitukseni tuotetta vai jokin Siirinpuiston surullinen suojelushenki.

Eilen mietin muun muassa aikuisuutta, siitä mistä tietää, onko aikuinen vai ei. Vai voiko loppujen lopuksi olla koskaan aikuinen? Aikuisuudesta tulee helposti sellainen olo, että kaiken pitäisi olla valmiina ja kaikki kulkisi samaa tylsää latua pitkin. Tai ehkäpä aikuisuus on sittenkin jotain, mikä tulee sisältäpäin. Ehkä se on tiettyä varmuutta siitä, kuka todella on.

Hyvä aikuisuuden määritelmä voisi olla myös se, että aikuinen on silloin, kun ei enää epätoivoisesti havittele aikuisuutta. Useimmille aikuisuus taitaa olla tosin sitä, että yhtenä aamuna sitä vaan herää ja tajuaa olevansa aikuinen.

Tapasin ystäviäni lähes kymmenen vuoden takaa alkukesästä. Yhtäkkiä ideaalimaailmassa elävistä teineistä oli tullut isoja. Keskustelut koskivat häitä, töitä, yliopistopintoja ynnä muita aikuisuuksia. Kymmenen vuoden takainen minäni olisi varmaan ollut pettynyt.

Niin oli hiukan myös nykyinen minä. Aikuiselämän realiteeteista jauhaminen oli helppoa pitkän eron jälkeen. Small talk estää sen, ettei mitään todellista sanota tai kerrota. Minulle teini-iässä tärkeistä ihmisistä oli tullut vieraita, suorastaan mitään sanomattomia. Elämä oli vienyt meitä eri suuntiin; yhteisiä puheenaiheita sai etsiä.

Viime viikonloppuna pidin keskiaikaseuran esittelykojua Finncon-Animeconissa. Conikansan tarkkaileminen vei väkisinkin ajatukset kymmenen vuoden takaiseen minään. Mitä hän ajattelisi minusta nyt?

Kymmenen vuotta sitten en olisi voinut uskoa, että pitäisin joskus luennon Finnconissa, järjestäisin keskiaikatapahtumia ja kokkaisin ruokaa sadoille hengille.

En tiedä, olisiko hän ylpeä siitä, että lapsuuteni haave latinan opiskelusta toteutui, nyt kun tiedän kaikki siihen liittyvät olosuhteet. En tiedä, pitäisikö hän hulluutena ajatuksiani koulun lopettamisesta vai kannustaisiko etsimään omaa tietään?

Vaikka paljon on tapahtunut kymmenessä vuodessa, elän silti monella tapaa yhtä epävakaassa tilanteessa tai ehkä vieläkin epävakaammassakuin kymmenen vuotta sitten. Ulkoisesti elämäntilanteeni ei ole ehkä tällä hetkellä kovinkaan aikuinen, mutta ehkä sisäisesti jotain kypsymistä johonkin suuntaan on tapahtunut.

Monella elämänalueella olen yhä yhtä kärsimätön, kokematon ja epävarma kuin 16-vuotiaana. Nuoruus ja teini-ikä ovat toisaalta myös mittaamattomien mahdollisuuksien harhassa elämisen aikaa. Haluaisin takaisin edes osan siitä itseluottamuksesta ja järkkymättömästä tulevaisuudenuskosta, joka minulla joskus oli.

Siirinpuistosta matka jatkui kohti Koroisten niemeä. Havaitsin yhtäkkiä, että nyt on jo heinäkuun loppu. Kesä on jo miltei ohi, enkä ollut kertaakaan käynyt katsomassa turkulaista maalaismaisemaa. Taivas oli tulessa takanani; aurinko laskiessaan värjäsi pilvet lukemattomiin punaisen sävyihin.

Koko kesän olen vain murehtinut tulevaisuutta ja tyhmiä taloudellisia tosiasioita sen sijaan, että olisin nauttinut tästä. Kesä on mennyt minulta miltei kokonaan ohitse.

Matkalla kotiin aikuistunut angstinen Harry Potter tuijotti minua suoraan silmiin bussipysäkin suojista. Jollain tavalla samaistun häneen.

Kymmenen vuoden ajan olen kysynyt itseltäni samaa kysymystä uudelleen ja uudelleen: Miksi pitää olla vain niin pirun vaikeaa kasvaa aikuiseksi?